Hei vuan kaikille!
Eli meillä oli luokan kanssa virkistyspäivä, ja ohessa keitettiin n. 60 litraa punamultamaalia. Näin jo pintakäsittelyalalla punamullan valmistusta, kun luokkatoverit teki pienempiä määriä normaalissa kattilassa ja maalin valmistuttua kokeilivat puuhun. Oli kuitenkin ihan mukavaa päästä itsekin kauhan varteen!
Meillä kävi paikanpäällä myös Radio Savon toimittaja haastattelemassa, kun nykyisin nämä perinnemaalien keittämiset on jäänyt vähemmälle. Radiomies haastatteli myös minua ja luokkatoveria, ilmeisesti halusi opiskelijanäkökulmaa myös :D Se oli suora lähetys se ja ensimmäinen kerta kun olin radiossa, hui!
No enivei, punamultamaalin keitto ei oo kiireisen ihmisen projekti. Ensin keiteltiin rautavihtrilliä, sitten sekoitimme (useammassa erässä) astiassa pienen määrän kuumaa vettä ja ruisjauhoja ja tämä "liisteri" lisättiin vihtrillin sekaan. Tähän operaatioon kului 4kg ruisjauhoa.
Liisteriä piti keitellä miedolla lämmöllä 3-4 tuntia kokoajan sekoittaen. Tässä vaiheessa keitoksen väri oli sellainen maitokahvi, jossa olis puolet kahvia ja puolet maitoa :D
3-4 tunnin päästä sekaan lisättiin pari litraa vernissaa (keitettyä pellavaöljyä) ja pigmenttiä. Me käytimme italianpunaista.
Pigmentin ja öljyn lisäyksen jälkeen maalia piti keitellä vielä tunnin verran miedolla lämmöllä, ja edelleenkin kokoajan sekoittaen. Välillä vaihdettiin hämmennysvuoroa, että kerkesi käydä juomassa nokipannukahvit tai vaikka paistamassa makkaraa!
Maalin valmistuttua sen työstämistä pääsi kokeilemaan. Itse en ollut tässä vaiheessa paikalla kun kyyti tuli.
Meillä oli oikein leppoisa päivä. Ruokakavalkadiin kuului mm. riisipiirakoita, nokipannukahvit, makkaraa, lohta, salaattia, vaahtokarkkeja, taatelikakkua... :P Halukkaat pääsi myös kokeilemaan melontaa, itse en lähtenyt kun olisin kuitenkin mennyt kajakilla ympäri :D
Ja sitten loppuun muita kuulumisia. K-tuoli on edistynyt huimaa vauhtia, olen käsitellyt jalatkin jo lopulliseen pintaansa, ja tehnyt selkänojan päällikangasta vaille valmiiksi. Istuinosaan kerkesin jo asetella kangasta paikalleen :)
Sain eilen myös auton takaisin pajalta. Isoenoni sanoi, että minulla on ollut käsissäni tikittävä aikapommi, sillä kannen tiivisteestä ei ollut kuin kuoret jäljellä. Onneksi vika huomattiin ajoissa, eikä tarvinnut soitella tienpäältä hinuria...
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
torstai 1. toukokuuta 2014
~Toukokuun ensimmäinen~
Helou vaan kaikille!
Aika on menny tosi nopeesti, olis enää nelisen viikkoo koulua jälellä ja sit olis kesäloma. Kesätöitä oon kyselly vaikka mistä mutta vielä ei oo löytyny :( Tahtoo vähän olla nää maalausalan hommat (ainakin maalausliikkeillä) että ne tietää vasta paria viikkoo ennen työmaan alottamista että onko töitä vai ei.
Mä en juhlinu vappua millään lailla. Parin viimevuoden aikana se on vaan ollu yks normaaleista vapaapäivistä, minusta on mukavampaa viettää vapaapäivä leväten kuin rellestäen :)
Koulussa mun k-tuoli on edistyny tosi paljon. En ois vielä pari viikkoo sitten uskonu, että se vois joskus olla valmis :D Se on ollu kokoajan mulle semmonen "ikuisuusprojekti". Tässä vähän kuvia työvaiheista.
Käsinojien vanhat liitokset "nauroivat", niin päätin purkaa ne ja tehdä uudesta puusta uudet liitospalat jotta tulee siistimmän näköinen lopputulos. Käsinojat on jo petsattu kastanjanruskealla petsillä ja vahattu 4 kertaa OsmoColor-vahoilla (pohjavahalla kerran ja pintavahalla kolme kertaa). Ootan jo ensviikkoo, että pääsee täyttämään tuolia loppuun, sit vielä jalkojen petsaus+vahaus sekä selkänojan teko. Tavoite ois saada tuoli kotiin ennen kesälomaa, saa nähdä kerkeenkö :)

![]() |
| uusi rautalankapohja, meluliina, joustimet ja verhoilulistat paikoillaan |
| joustimia lähempää |
| joustimia |
![]() |
| puulastua,meriheinää ja juuttia |
![]() |
| läpiveto-ommel |
![]() |
| läpiveto-ommel (valkea lanka) ja reunatukiompeleet |
![]() |
| käsinojat siklattuna ja liimausten irrotusten jälkeen |
![]() |
| uudet liitoskohdat |
![]() |
| uudet liitoskohdat |
Käsinojien vanhat liitokset "nauroivat", niin päätin purkaa ne ja tehdä uudesta puusta uudet liitospalat jotta tulee siistimmän näköinen lopputulos. Käsinojat on jo petsattu kastanjanruskealla petsillä ja vahattu 4 kertaa OsmoColor-vahoilla (pohjavahalla kerran ja pintavahalla kolme kertaa). Ootan jo ensviikkoo, että pääsee täyttämään tuolia loppuun, sit vielä jalkojen petsaus+vahaus sekä selkänojan teko. Tavoite ois saada tuoli kotiin ennen kesälomaa, saa nähdä kerkeenkö :)
perjantai 18. huhtikuuta 2014
~Näyttöviikko, uusi ystävä ja pääsiäinen~
Heissulivei!
Niin, en siis ole kerennyt kirjoittamaan kun oli se näyttöviikko. Oli vähän stressiä näyttösuunnitelman kirjoittamisen kanssa ynnä muuta, mutta kaikesta selvisin :D
Meillä oli siis viikko aikaa tehä näyttö, viitenä päivänä 8h. Mulla ei menny kun 10h näytön tekemiseen, mutta jaoin sen eri päiville, osittain myös siks että kaikkia vaiheita ei voinu tehä putkeen (maalien kuivumiset yms huomioon ottaen). Mulla oli näyttöviikolla seuraa täällä kissan lisäks. Mun luokkalainen kysyi ennen näyttöä, voisko hän punkata mun luona, ettei tarviis joka päivä kulkee reilua 100km linja-autolla, varsinkin jos on pitkiä päiviä. Kyllähän se mulle passas. Me kulutettiin vapaa-aikaa laittamalla syntisen hyvää ruokaa, syömällä herkkuja, nauramalla, saunomalla ja tietenkin shoppailemalla! :) Mä vähän veikkaan että sain uuden ystävän.
Enivei, näytön arviointi oli seuraavana maanantaina. Suoritan tän tutkinnon näyttötutkintona, eli näyttöjä arvioi koulun puolesta yks henkilö ja kaks henkilöä sit koulun ulkopuolelta. Tälläkertaa meillä oli puualan opettaja, puuseppä ja puuseppä-entisöijä arvioijina. Vähän meinas pelottaa, kun he ensin otti tuolin huoneeseen ja keskustelivat kolmestaan siellä ja sen jälkeen pyysivät tekijän paikalle :D Meillä on arviointiasteikko T1,H2 ja K3, eli tyydyttävä 1, hyvä 2 ja kiitettävä 3. Arvioijat sanoivat mm, etteivät keksi sanottavaa kun on hyvää jälkeä ja huomaa että oon ennenkin tehny siveltimellä... Kas, mistähän johtuis jos oon käyny pintakäsittelyalan? :D Sain arvosanaks K3, ja oon todella tyytyväinen, sillä en osannu yhtään odottaa sellasta.
Oon myös päässy jatkamaan mun k-tuolia. Siitä on siklattu jalat puupinnalle ja siihen on laitettu uus rautalankapohja. Oon myös päässy sitomaan joustimia ja siinä hommassa oon ihan pihalla. Ehkä kuitenkin ajan kanssa oppii. Kerkesin myös viimeviikolla liimata käsinojat uudelleen ja pääsin petsaamaan+vahaamaan niitä. Tarkotus ois saada k-tuoli valmiiks ennen kesälomaa.

| tein näitä tuoleja kaks, toinen harjotus ja toinen näyttö. |
Oon myös päässy jatkamaan mun k-tuolia. Siitä on siklattu jalat puupinnalle ja siihen on laitettu uus rautalankapohja. Oon myös päässy sitomaan joustimia ja siinä hommassa oon ihan pihalla. Ehkä kuitenkin ajan kanssa oppii. Kerkesin myös viimeviikolla liimata käsinojat uudelleen ja pääsin petsaamaan+vahaamaan niitä. Tarkotus ois saada k-tuoli valmiiks ennen kesälomaa.
Tilasin Hipulle ulkoiluvaljaat. Ois tarkotus opettaa napero ulkoilemaan valjaissa.
Tämän myötä toivottelen jokaiselle hyvää pääsiäistä, ja lähden tästä pääsiäisajelulle perheeni luokse :)
torstai 3. huhtikuuta 2014
~Vanhuus ei tule yksin~
Heissulivei.
Tänään tuli ikämittariin taas yks vuosi lisää. Tuntuu hassulta, ettei enää voi kirjottaa ikäänsä ykkösellä alkavaksi, ellei välttämättä halua kirjottaa 120-vuotta. Mulla on ollu ihan huikee synttäripäivä, leivoin kouluun appelsiini-valkosuklaajuustokakkua, ja se teki kauppansa. Luokkalainen oli kirjottanu työsalin valkotaululle isolla onnittelut, ja toinen luokkalainen antoi halin kera suklaamunan ja sanoi että oon ihana tyttönen :) Sit vielä koko luokka lauloi mulle kahvilla "paljon onneeeaaaa vaaaan..".
Tiistaina kävi serkkulikka ja äiti velipoikien kanssa kahvilla, kun olin leiponu samaisesta kakusta koe-erän. Se oli jo sillon hyvää, ja päätin että tarjoon tänään luokkalaisille uusinnan :D Äiti toi mulle keltasia ruusuja ja suklaata. Hippukin tykkäs ruusujen hajusta:
Isännältä sain viimeviikolla ennakkoon lahjaksi Sinkkuelämää- boksin :3 ajattelin joulun jälkeen että kerään kaikki tuotantokaudet, kun oon katellu hajanaisesti jaksoja telkkarista. Nyt sitten sain kaikki kerralla ♥
Koulussakin on menny ihan hyvin. Sain sen mun ensimmäisen projektin valmiiksi:
Oon myös alotellu k-tuolin purkamista ja sen käsinojien liitoksia on pitäny tehä uudestaan. Ensviikolla olis eka näyttö, ja jännittää ihan perkeleesti. Nytkin mun ois pitäny kirjottaa näyttösuunnitelmaa, mutta eksyin tänne blogin puolelle :D Tiistaina tuli mulle myös projektia projektin perään, kun ostin kaksi arviolta 40-luvulta olevaa nojatuolia alkuperäiskunnossa. Saa nähä millon on niiden vuoro, mutta kangaskin on jo valittuna.
Näihin kuviin ja tunnelmiin, mukavaa alkanutta kevättä kaikille! :)

maanantai 10. maaliskuuta 2014
~Kevät tulee~
Moikka vaan kaikille! :)
Mulla on niiiiiiiiiiiin hyvä mieli, kun päivät on ollu valoisampia ja tiet alkaa sulaa. Mä tykkään kaikista vuodenajoista, mutta kevät on ehkä odotetuin, kun pääsee näkemään kuinka luonto puhkeaa kukkaan. Piti ihan muuttaa blogin ulkoasuakin värikkäämmäks ;)
Mulle ei ihmeitä kuulu. Viime kirjotuksessa mainitsin lähdöstä Kajaaniin kattelee inttivalaa. Joo, oltiinhan me siellä, mutta sää ei ollu mitenkään suotuisa. Räntää satoi ja tuuli, siellä oli KYLMÄ. Siispä valan aikaan löydettiin itsemme Sotkusta munkkikahvilta ja kulta osti mulle sotilasnallen ♥ :D
Mä oon yllättävän hyvin jaksanu aamuisin herätä. Viimeviikolla oli hiihtoloma, ja sillon nukuin lähes kellonympäri, eli tänäaamuna oli oikeestaan ainut aamu jollon oli vaikeuksia nousta.
Loma meni yllättävän nopeesti. En päässy hiihtämään tai luistelemaan, kun ei oo enää kelejä. Käytiin me äitin ja veljien kanssa syömässä+elokuvissa, mut muutenpa se loma meni vaan hölläillessä :P
Koulussa oon tehny äitin kaverille kahta tuolia. Toinen oli maalattu mustaks, ja toinen on lakattu. Molemmista tehään mustat ja niihin laitetaan ruskee-punaraitanen kangas. Alotin tänään myös omaa projektia:

Toi tuoli on siis joskus petsattu, ja siihen on laitettu lakkaa pinnalle. Mä en tiedä kuka sitä on joskus työstäny tohon vaiheeseen, mutta helpottaa mun työskentelyä ;) Tarkotus ois siklata vanha pinta pois, ja petsata runko tummanruskeeks. Istuinosaan tulee sellanen kangas, jossa on pohjavärinä hiekka ja siinä on tummanruskeita kukkia. Aion käyttää samaa kangasta puutöissä tehtävään rahiin.
Eipä mulla tämän ihmeempiä tälläkertaa.
perjantai 7. helmikuuta 2014
~Uusi vuosi, uudet kujeet~
Hello!
Otsikko on nyt niin osuva, etten keksi yhtään osuvampaa. Sain tiedon, että pääsen opiskelemaan huonekaluentisöijäksi! :) Tässä nyt sitten yhdistyy ne yläasteen yhteishaun hakuvalinnat, kun sillon ykkössijalla oli pintakäsittelyala ja kakkosena puuala. Koulu kestää sen pari vuotta ja oon jo intopinkeenä lähössä, vaikka tiedän että aamuherätykset tulee olemaan tosi vaikeita...
Toisekseen sain viikolla mukavan puhelun iskältä. Hän soitti että ostaa mulle auton! Ei mitään priimaa, mutta pääasia kai se on että sillä pääsee etteenpäin. Laitetaan se nyt alkuun pois liikenteestä, kun siinä on vähän laittamista (mm. haluan kunnon soittimen ja kaiuttimet siihen) :D
Oon ollu tämän viikkoo äitin kaverin apuna keittiöremontissa. Pääsin vähän maalailemaan ja tapetoimaan:
Tossa oikeella on siis piikattu sähköjohdolle paikka, ja siihen tulee keittiökalusteet. Luulin alkuun että toi olis vaikeempikin tapetti laittaa, mut ei ollu edes kohdistettavaa. Meinas vaan hermot kärähtää ton alotuksen kanssa (vasen reuna), kun siellä on tollanen "porrastus", mutta vaikeuksien kautta voittoon ;)
Täytyy ottaa sitten kuvaa kun koko keittiö on laitettu, kalusteet ja lattia paikallaan.
Ei mulla tämän ihmeempiä, aamulla lähetään kullan kanssa Kajaaniin kattomaan sen veljen inttivalaa :)
Tässä vielä Hipusta kuva tältäpäivältä:

lauantai 25. tammikuuta 2014
Sain haasteen!
Eli ystäväni KATRI antoi minulle haasteen, ja otan sen vastaan!
Haasteen säännöt:
Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle
200 lukijaa.
200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa minusta
11 asiaa minusta
1. Olen vasenkätinen.
2. Olen aina ollut kinesteettinen oppija, ja peruskoulussa oli jo selvää etten jatka lukioon vaan ammattikouluun.
3. Pidän kaikista vuodenajoista.
4. Muutin kotoa ollessani 16-vuotias.
5. Tykkään shoppailusta ja enää en ole niin "genreuskovainen".
6. En pidä ihmisistä, jotka arvostelevat ensinäkemällä toisen ihmisen. En pidä myöskään kaksinaamaisuudesta.
7. Minulla todettiin viimesyksynä sairaus joka musersi tulevaisuudensuunnitelmiani.
8. Haluaisin oman auton.
9. Minulla on nykyisin hyvin vähän ystävyyssuhteita. Kaikki on karsiutuneet ajan myötä, koska minä en halua olla aina se joka ehdottaa näkemistä.
10. Tykkään hiihtää.
11. En ole koskaan käynyt kosmetologilla.
Minulle annetut kysymykset ja vastaukset niihin.
1. Oletko elämässäsi onnellinen?
- kyllä :)
2. Millaisen puhelimen seuraavaksi haluaisit?

- en osaa sanoa, koska vaihdoin nykyisen puhelimeni vasta viime keväänä
3. Asutko unelmiesi asunnossa?
3. Asutko unelmiesi asunnossa?
- en, koska haaveilen suuresta omakotitalosta :D
4. Suklaakakku vai kermakakku?
4. Suklaakakku vai kermakakku?
-kermakakku
5. Toffee vai kinuski?
5. Toffee vai kinuski?
- kinuski
6. Aamulenkki vai iltalenkki?
6. Aamulenkki vai iltalenkki?
- iltalenkki
7. Kaupunkiloma vai rantaloma?
7. Kaupunkiloma vai rantaloma?
- vaikea valita :D tykkään molemmista, mutta rantalomalla ei saa olla kuitenkaan liian kuuma.
8. Mitä katsot telkkarista?
8. Mitä katsot telkkarista?
- yleensä salkkarit ja sinkkuelämää
9. Kaulakoru vai rannekoru?
9. Kaulakoru vai rannekoru?
- kaulakoru
10. Voisitko käydä avannossa uimassa?
10. Voisitko käydä avannossa uimassa?
- en ikinä!
11. Odotatko kesää?
11. Odotatko kesää?
- kyllä, mutta haluan nähdä ensin lumien sulavan ja luonnon puhkeavan kukkaan :)
Minulla on yksi haastettava, ja se on LAURA ! Ne muut keitä ajattelin haastaa ovat jo kerenneet tehdä tämän.
Toivon että Laura vastaa minun kysymyksiini, jotka menee näin:
1. Oletko eläinrakas?
2. Seurusteletko/oletko ihastunut?
3. Paheesi?
4. Pidätkö koulusta?
5. Lempi vuodenaikasi?
6. Viimeisin unesi?
7. Pidätkö matkustamisesta?
8. Unelma-ammattisi?
9. Pystyisitkö olemaan vuoden karkkilakossa jos sinulle maksettaisiin siitä 500e?
10. Oletko aamuvirkku vai tykkäätkö nukkua pitkään aamulla?
11. Mitä jäät kaipaamaan peruskoulustasi?
Lopuksi voisin kirjoitella vähän muita kuulumisia. Joululahjaksi sain lahjakortin H&M:lle, rahaa, kylpypyyhkeen, villasukat, pörrösukat, flanellipyjaman ja suklaata :) H&M:n lahjakortista olen käyttänyt jo osan alennusmyynteihin, löysin mm. ihanan, korkeakauluksisen villapaidan vitosella! Se tulee todellakin tarpeeseen, kun viimeinkin tuli pakkasta ♥
En ole kerennyt lähteä kuvailemaan luontoon, vaikka oon työttömänä :D Jostain syystä mulla on aina olevinaan parempaa tekemistä, vaikka tiedän että kohta tulee kevät ja sitten on turha haaveilla pakkaskuvista.
On tässä ollut hieman kiireitä, kun kävin siellä koulutusneuvojan juttusilla. Vierailin myös eräässä koulussa, ja nyt odottelen puhelua. Kirjoittelen siitä kyllä lisää sitten jos ja kun se tulee ajankohtaiseksi :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)