Heissulivei rakkaat lukijat!
On taas aikaa kulunut edellisestä kirjoituksesta, mutta tässäpä tulisi taas kuulumisia.
Oon siis koulussa työstänyt isotätini peilipiironkia, joka on arviolta 1900-luvun alkupuolelta. Siinä on ollut paljon hommaa, kun piti liimata jalat paikalleen, tehdä uusi taustalevy, tehdä yhteen laatikkoon kokonaan uusi pohja, liimata runko ja tehdä viilutäyttöä siihen, sahata piirongin kannesta suikale pois, koska oli vääntynyt molemmista päistä eri suuntiin O_o Siihen tehtiin sitten uusi pala. Olen edennyt piirongin kanssa jo pinnankäsittelyihin. Kaikki piirongin osat on petsattu ja osa on jo sellakoitu. Ja uskokaa pois, tuota kannen paikkausta ei edes huomaa, vaikka alkuun pelottikin että miten eri lailla vanha puu ja uusi materiaali imee petsiä. Kuvia laitan sitten myöhemmin.
Oon piirongin ohella tehnyt myös sukulaisen k-tuolia. Se on peräisin jostain 1930-luvulta. Siinäkin on ollut hommaa jokseenkin paljon, sillä joku uunotaavetti on laittanut puuosiin venelakkaa... Ja siis venelakkakäsittely on tehty jälkeenpäin...
Meillä oli koulussa kolmas näyttö nyt 13.-24.4... Suoritin näytössä kaksi tutkinnon osaa, tilaustyön valmistaminen ja tuotteen valmistaminen käsityönä. Mun näyttökohteena on sellainen vanha maalaistalon arkku. Siihen piti vaihtaa puuta alareunaan, koska tupajumi (kuoriainen) oli syönyt puun ihan pilalle. Kerkesin viimeviikolla työstää uuden puumateriaalin ja pääsin tekemään sinkkaliitoksia. Tää toinen näyttöviikko onkin sitten mennyt sairaslomalla, josta voisinkin vähän kertoa...
Sunnuntaina kävin kävelemässä koiran kanssa ja iltapäivällä ajelin takas kaupunkiin. Kämpälle päästyäni tajusin, etten voi kumartua. Olin lähdössä Hannan kanssa kauppaan, ja huomasin että autoon istuminenkin tekee vaikeaa. Käytiin kaupassa, enkä voinut ojennella ostoksia kärriin. Kauppareissun jälkeen haettiin äiti asemalta ja äiti vei meidät takas mun kämpälle. Kämpällä otin 2x500mg pamolia, kun olin netistä lukenut, että noidannuoleen ensihoitona pitäis ottaa parasetamolia.
Suunnilleen seittämän maissa istuksin keittiön pöydän ääressä ja olin lähdössä suihkuun. Nousin baarijakkaralta ja jalat meinasi pettää. Siinä vaiheessa tajusin, että nyt pitää soittaa hätäkeskukseen. Meni vajaa 10 minuuttia, kun ambulanssi kaartoi pihaan ja Hanna kipitti avaamaan oven. Sedät marssi sisälle ja tekivät tutkimuksia: ottivat verenpaineen, mittasivat kuumeen ja kyselivät kysymyksiä. Sitten toinen setä kysyi, että jäänkö vielä kotiin vai lähdenkö kyydissä sairaalaan. Päätin lähteä kyytiin, sillä miten olisin henkilöautosta noussut, jos baarijakkaralta nouseminenkin tuotti vaikeuksia.
Laahustin alas ja ambulanssille, sedät kippasivat minut paareille ja matka alkoi. Hanna tuli henkilöautolla perässä, jos pääsisinkin yöllä kotiin niin olis edes kyyti. En oo muuten koskaan aiemmin mennyt ambulanssilla mihinkään.
Minut kuskattiin päivystykseen, ensimmäisessä huoneessa mun ranteeseen lyötiin ranneke, jossa oli nimi ja henkilötunnus. Sit mua kuljetettiin pitkin käytäviä, ja lopulta siirrettiin nostolakanalla paareilta sairaalasänkyyn. Tässä vaiheessa puhelin pirisi kokoajan, kun ihmisillä oli huoli, mitä tapahtuu.
Suunnilleen vaille kymmenen hoitaja tuli kyselemään mikä on vointi. Sanoin että selkään koskee edelleen ja pyysin voisinko saada vahvempaa kipulääkettä, kun aiemmin ottamat pamolit eivät olleet auttaneet ollenkaan. Hoitaja päätti kuitenkin kiikuttaa minulle 600mg buranan, ja tuumasi että katsotaan oisko sillä kuitenkin jotain vaikutusta.
Lääkäri kävi kymmenen jälkeen. Hän teki neurologisia testejä ja paineli selkää missä kipu voisi tuntua. Siinä hän sitten tuumi, että saan vahvempaa lääkettä vähän ajan päästä ja joudun mahdollisesti jäämään seurantaan.
Arviolta puoli kaksitoista hoitaja vihdoin marssi kahden lääkepiikin kanssa minun luokse, ja pyysi näyttämään olkavarret. Sain kahta kolmiolääkettä, joista olin tyytyväinen, kun tähän mennessä minuun oli koskenut lähes yhdeksättä tuntia. Jouduin odottamaan tunnin vielä piikkien piston jälkeen, että hoitajat ja lääkäri näkee alkaako vaikuttamaan. Pääsin lopulta istumaan ja seisomaan, vaikka kipeää se teki vieläkin. Lääkäri kirjoitti kolme päivää sairaslomaa ja sanoi että saan lähteä yöksi kotiin.
Tänään piti soittaa aamusta terveyskeskukseen ja pyytää lisää sairaslomaa, sillä selkä on edelleen kipeä. Ei kuitenkaan yhtä paha, mitä sunnuntaina. Toivonkin tässä hiljaa mielessäni, ettei minun (tai kenenkään muun) tarvitse kokea noidannuolta uudelleen. Saatanpa vaikka vähän tanssia ripaskaa kun tämä kipu lakkaa kokonaan.
Palataan taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti