Heips vaan kaikille..
Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen, koska tää on hyvä tapa purkaa ajatuksiaan. Mun pään sisällä jyskyttää tällä hetkellä satoja-ellei jopa tuhansia-ajatuksia.. Oon miettiny blogin perustamista jo hyvin pitkään, nyt se vaan tuntu oikeelta ratkasulta tän harmaan alkuvuoden jälkeen.
Eli, mistä kaikki alkoi...
Vuosi 2012 alkoi huonosti... 16.1.2012 saatiin suruviesti että mummo on nukkunut pois.. Hän oli ensimmäinen lähisukulainen kenet menetin.. Todella raskas pala.. Suruaikana minun poikaystävä sanoi että yhteinen taival päättyy tähän vuoden ja kuukauden seurustelun jälkeen.. Kaksi suurta asiaa mielen päällä.. Ei mitenkään helppoa. Onneksi tajusin tilanteen ja osasin hakeutua terveydenhoitajan juttusille. Olen käynyt siellä nyt 2 kertaa ja viikon päästä maanantaina menen vielä kerran-sen jälkeen terveydenhoitaja jää äitiyslomalle ja en tiedä haluanko aloittaa vyyhdin purkamista uuden ihmisen kanssa...
Oon saanu kuulla koululla että mä olen ylireagoinut meidän eron. Tai siis kenen meidän? "Meitä" ei ole enää. Onko se heikkoutta, jos myöntää tarvitsevansa apua? Mielestäni se on vain parantumisen merkki jos pystyy myöntämään itselleen että tarvitsen apua juuri nyt. Itsetuhoiset ajatukset nousi pintaan heti alussa,kun kaikki tuo musta kuorma tuli niskaan-onneks pääsin niistä yli. Kaiken tuon jälkeen tuli vain olo että pää ei kestä ja en jaksa enää. Totaalinen burn out.
Nyt on kulunut 2kk mummoni poismenosta ja ikävä on suuri ♥ Lepää rauhassa siellä jossakin ♥ Pian on erosta kulunut myös 2kk, ja tuntuukin että aika menee siivillä. Pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtämään, että kaikki ei todellakaan mene niinkuin elokuvissa. Paranemisprojekti on jo hyvällä mallilla,onneksi.
Osasin hakeutua ammattiauttajan juttusille,sillä minua koulukiusattiin 6.luokalla ja vielä hieman yläasteellakin. Tuolloin en puhunut kenellekkään miltä minusta tuntuu jne. Opettaja passitti minut kuraattorin juttusille, kiitos hänelle. Alkuun oli vaikeaa puhua vieraalle ihmiselle, mutta nyt jälkeenpäin alan ymmärtää mihin tilanne olisi saattanut mennä, jos opettajani ei olisi huomannut pahaa oloani...
Jospa tässä olis jonkinlaista ensimmäisen blogimerkinnän ainesta? Toivottavasti. Pyrin kirjoittamaan tänne paljon ajatuksiani ja kokemuksiani. Toivottavasti tämä helpottaisi tuota ajatusvyyhtiä mikä jyllää pääni sisällä :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti